Johdanto
Mongolia on yksi Aasian vähiten ymmärretyistä valtioista eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna. Se nähdään usein lähinnä Kiinan ja Venäjän väliin jäävänä, harvaan asuttuna maana, jonka talous nojaa kaivosteollisuuteen. Tämä yksinkertaistettu kuva kuitenkin peittää alleen huomattavasti monimutkaisemman todellisuuden.
Mongolia on ollut demokraattinen valtio 1990-luvun alusta lähtien, ja se on onnistunut säilyttämään suvereniteettinsa kahden suurvallan välissä poikkeuksellisen haastavissa olosuhteissa. Vaikka demokraattiset instituutiot ovat nuoria, maalla on selkeä oma kehityssuunta ja pitkän aikavälin strateginen ajattelu.
Juuri tämä historiallinen ja geopoliittinen asema määrittää vahvasti Mongolian suhtautumista ulkopuolisiin toimijoihin. Ulkomaisia yrityksiä ja yhteistyökumppaneita tarkastellaan ensisijaisesti institutionaalisten ja poliittisten reunaehtojen kautta, ei pelkästään markkinapotentiaalin näkökulmasta.
Geopoliittinen asema ja kolmannen naapurin ajattelu
Mongolian ulkopolitiikka rakentuu niin sanotun kolmannen naapurin periaatteen varaan. Koska maantieteellistä sijaintia Kiinan ja Venäjän välissä ei voi muuttaa, Mongolia pyrkii tasapainottamaan asemaansa rakentamalla suhteita muihin ulkovaltoihin. Tällaisia ulkovaltoja ovat esimerkiksi Euroopan unioni, Yhdysvallat, Japani ja Etelä-Korea. Käytännössä Mongolia on tietoisesti rakentanut ulkopolitiikkaansa monensuuntaiseksi, jotta sen liikkumavara säilyy myös suurvaltojen välisessä jännitteisessä ympäristössä.
Mongolian maantieteellinen sijainti Venäjän ja Kiinan välissä selittää kolmannen naapurin politiikan keskeisen merkityksen.
Kolmannen naapurin politiikka ei ole vastakkainasettelua Mongolian naapureita kohtaan, vaan keino vahvistaa maan omaa toimijuutta ja strategista liikkumatilaa. Sen ytimessä on pyrkimys välttää liiallista riippuvuutta yksittäisistä suurvalloista. Tässä kehyksessä yhteistyö Suomen kaltaisten maiden kanssa saa poliittisen ja symbolisen painoarvon, joka ulottuu taloudellisten hyötyjen ulkopuolelle.
Miksi Mongolia suhtautuu varauksella suuryrityksiin?
Mongolian varautunut suhtautuminen suuriin ulkomaisiin yrityksiin perustuu pitkälti aiempiin kokemuksiin kaivosteollisuudesta. Tätä asetelmaa on viime vuosina vahvistanut Oyu Tolgoi -kaivoshankkeeseen liittyvä laaja korruptiotutkinta, joka kohdistuu erityisesti hankintaketjuihin ja alihankintarakenteisiin. Tapaus on korostanut viranomaisten huolta siitä, miten suurhankkeiden ympärille voi muodostua valtarakenteita, jotka ulottuvat varsinaisen liiketoiminnan ulkopuolelle.
Monille mongolialaisille suuryritykset edustavat riskiä, jossa ulkomainen toimija alkaa ohjata paikallista päätöksentekoa omista strategisista lähtökohdistaan. Yrityksen koko ja taustat tulkitaan helposti osaksi laajempaa geopoliittista kokonaisuutta, ei pelkästään liiketoiminnallisena kysymyksenä. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun toimijalla nähdään olevan läheisiä kytköksiä Kiinaan tai Venäjään.
PK-yritykset osana Mongolian kehitysmallia
PK-yritykset nähdään Mongoliassa lähtökohtaisesti helpommin hyväksyttävinä kumppaneina. Ne eivät uhkaa kansallista päätöksentekoa samalla tavalla kuin suuret toimijat, eikä niiden toimintaa koeta geopoliittiseksi vallankäytöksi. Tämä tekee niistä institutionaalisesti turvallisempia yhteistyökumppaneita.
Mongolian kehitys perustuu pitkälti vaiheittaiseen etenemiseen. Kyse ei useinkaan ole kokonaisvaltaisista alusta loppuun -hankkeista, vaan yksittäisten järjestelmien, infrastruktuurin tai prosessien parantamisesta. Tällaisessa ympäristössä PK-yritysten kiinnostus, joustavuus ja kyky sopeutua paikallisiin olosuhteisiin korostuvat.
Vision 2050 ja kehityksen painopisteet
Mongolian Vision 2050-ohjelma määrittää maan kehityssuunnan seuraaville vuosikymmenille. Tavoitteena on siirtyä raaka-aineisiin nojaavasta taloudesta kohti monipuolisempaa ja tietopohjaisempaa yhteiskuntaa. Keskiössä ovat institutionaalinen vahvistaminen, vihreä kehitys ja elämänlaadun parantaminen.
Ohjelmassa korostuvat uusiutuva energia, kaupunkikehitys, rakennusten energiatehokkuus, ympäristönsuojelu ja julkisen hallinnon asteittainen digitalisaatio. Kehitystä haetaan hallitusti ja vaiheittain, ei nopeilla rakenteellisilla mullistuksilla. Tämä näkyy myös siinä, millaisia hankkeita Mongolia pitää realistisina ja toivottavina.
Kaupunkikehitys ja ger-alueiden haaste
Mongolian pääkaupungin Ulaanbaatarin nopea ja osin hallitsematon kasvu on synnyttänyt merkittäviä rakenteellisia haasteita. Kaupunki ei ole kyennyt tarjoamaan riittävästi virallisia asumisratkaisuja uusille asukkaille, minkä seurauksena monet ovat rakentaneet asuntonsa itse. Suuri osa kaupungin laidoista koostuu niin sanotuista ger-alueista, joissa ihmiset asuvat perinteisissä asumuksissa ilman keskitettyä lämmitystä, viemäröintiä tai kattavaa perusinfrastruktuuria. Nämä alueet ovat syntyneet pitkälti maaseudulta tapahtuneen muuttoliikkeen seurauksena, eivätkä ne ole pysyneet kaupungin hallitun kehityksen mukana. Tällä on ollut suora ja pitkäkestoinen vaikutus sekä elinoloihin että ympäristöön.
Ulaanbaatarin ger-alueet ja kaupungin maantieteellinen sijainti ovat keskeisiä tekijöitä vakavien ilmanlaatuongelmien taustalla.
Ger-alueet ovat yksi keskeisimmistä syistä Ulaanbaatarin vakaviin ilmanlaatuongelmiin, erityisesti talvikaudella. Lämmitys perustuu usein hiileen tai puuhun, ja yhdistettynä kaupungin maantieteelliseen sijaintiin saasteet jäävät helposti loukkuun kaupunkialueen ylle. Kyse ei ole yksittäisestä ympäristöongelmasta, vaan laajasta rakenteellisesta kysymyksestä, joka koskettaa asumista, energiaa ja kaupunkisuunnittelua samanaikaisesti.
Ger-alueiden kehittäminen ei Mongoliassa tarkoita nopeaa purkamista tai radikaalia uudelleenrakentamista. Painopiste on asteittaisessa parantamisessa, jossa asumisolosuhteita kohennetaan lämmitysratkaisujen, energiatehokkuuden, kaavoituksen ja perusinfrastruktuurin kautta. Tällainen lähestymistapa sopii hyvin Mongolian kehitysmalliin, jossa ulkomainen osaaminen tukee paikallista päätöksentekoa ilman, että se syrjäyttää sitä.
Maatalous ja rakenteellinen muutos
Mongolian perinteinen talous on nojannut vahvasti paimentolaisuuteen ja laiduntamiseen. Ilmastonmuutos on kuitenkin heikentänyt laidunmaita, mikä pakottaa yhä useammat etsimään vaihtoehtoisia elinkeinoja. Tämä on lisännyt kiinnostusta maanviljelyyn ja alkutuotannon rakenteelliseen kehittämiseen.
Perinteinen laiduntaminen on Mongoliassa yhä merkittävä elinkeino, mutta ilmastonmuutos on vaikeuttanut sen edellytyksiä.
Siirtymä laiduntamisesta maanviljelyyn vaatii pääomaa, osaamista ja teknologiaa. Tässä suomalaisella osaamisella voisi olla rooli erityisesti kestävän viljelyn, kylmän ilmaston ratkaisujen ja tuotannon tehokkuuden parantamisen osalta. Kyse ei ole perinteisen maatalousmallin viemisestä, vaan tuotantorakenteiden tukemisesta murrosvaiheessa.
Kulttuurinen ulottuvuus ja kansallinen identiteetti
Mongolialaiset ovat kulttuurisesti ylpeä kansa, ja historialliset symbolit vaikuttavat yhä siihen, miten ulkopuoliset toimijat koetaan. Tšingis-kaani ei ole vain historiallinen hahmo, vaan keskeinen osa kansallista identiteettiä ja itsenäisyyden kertomusta. Tämä heijastuu suoraan siihen, miten ulkomaalaisten yritysten odotetaan käyttäytyvän.
Liiallinen itsevarmuus tai markkinan haltuunottoa muistuttava lähestymistapa herättää helposti vastareaktion. Luottamus syntyy hitaasti ja perustuu kunnioitukseen, paikallisen kontekstin ymmärtämiseen ja kykyyn toimia osana olemassa olevia rakenteita.
Mongolia pähkinänkuoressa
Sopii erityisesti:
- pitkäjänteiseen, institutionaaliseen yhteistyöhön
- projekteihin, joissa ulkomainen osaaminen täydentää paikallisia rakenteita
- pk-yrityksille, joilla on valmius toimia kumppanina eikä markkinan haastajana
- energiaan, infrastruktuuriin, kaupunkikehitykseen ja hallinnon digitalisaatioon
Ei sovellu:
- nopeaa kasvua hakeville yrityksille
- markkinalähtöiseen kuluttajamyyntiin
- toimijoille, jotka etsivät kokeilualustaa tai nopeita pilotointeja
Keskeinen reunaehto:
Luottamus rakentuu hitaasti, ja menestys edellyttää kykyä toimia olemassa olevien rakenteiden sisällä ilman näkyvää vallan tai markkinan haltuunoton pyrkimystä.
Kirjoittajasta
Kasperi Anttila on Euroopan ja Aasian väliseen yhteistyöhön erikoistunut asiantuntija, joka on asunut ja työskennellyt pitkään Aasiassa. Hän toimii Kabei Oy:n Aasia-asiantuntijana ja tarkastelee työssään Aasiaa erityisesti institutionaalisten, kulttuuristen ja markkinarakenteiden näkökulmasta.
Teemat ja avainsanat:
Mongolia, kehittyvä markkina, resurssitalous, kaivosteollisuus, julkinen sektori, sääntely-ympäristö, poliittinen riski, markkinoiden volatiliteetti, ulkomainen investointi, infrastruktuuri, paikalliset kumppanit, projektitalous, institutionaalinen epävarmuus, päätöksenteon henkilöityminen, epäviralliset verkostot, markkinoille pääsy Mongoliassa